”Perinteisiin pankkeihin, jotka kaikki tuntevat, en ollut rehellisesti sanottuna tyytyväinen. Ne ovat pölyttyneitä ja kankeita. Vivid on moderni, digitaalinen, nopea, uskomattoman nopea. Siksi aloitin, ja siksi olen pysynyt.”
Henoch Förster, perustaja ja toimitusjohtaja, Bolzplatzkind
Henoch Försterin äidin asunnon yläpuolella olevalla Hampurin ullakolla tuoksuu yhä puu. Hän käy siellä silloin tällöin, kuten perustajat tekevät, kun haluavat muistaa, mistä kaikki alkoi. Kymmenen vuotta sitten hän pakkasi siellä, viiden ja kuuden laatikon korkuisten pahvilaatikkopinojen välissä, T-paitoja käsin ja kantoi ne viidensadan metrin päähän postiin. Brändin nimi oli Bolzplatzkind, eikä siitä ollut juuri kukaan kuullut. Nykyään noin seitsemänkymmentä asiakasta Saksassa on tatuoinut logon pysyvästi ihoonsa, ja merkki myy jalkapalloaiheista streetwearia pienestä pääkonttorista Hampurin keskustassa.
Kymmenen vuotta myöhemmin brändi on perustajaansa suurempi, ja juuri siitä Försterin mukaan on kyse.
Nimi, joka syntyi sateisena sunnuntaina Bambergissa
Henoch Försterin piti opiskella. Sen sijaan hän kirjoitti sateisena sunnuntai-iltapäivänä yliopiston huoneessa Bambergissa Baijerissa juttua Bolzplatzista, niistä laikukkaista, aidatuista kentistä, joilla saksalaiset futislapset kasvavat. Sana Bolzplatzkind, ”Bolzplatzin lapsi”, syntyi siitä tekstistä. Hän kirjoitti sen Googleen nähdäkseen, oliko kukaan käyttänyt sitä. Kukaan ei ollut. Hän julkaisi jutun Facebookissa. Ihmiset pitivät siitä. Ei ollut tuotetta, ei logoa, ei kauppaa. Vain sana ja tarina.
Häneltä kului noin puolitoista vuotta siirtyä ajatuksesta ”tämä olisi hyvä sana” ajatukseen ”tämän pitäisi olla T-paidassa”. Hän lanseerasi Bolzplatzkindin 1. syyskuuta 2015, ja verkkosivut sekä kaikki somekanavat avautuivat samana päivänä. Omien sanojensa mukaan hän oli etsinyt suuntaansa: ensimmäiset opinnot aloitettuina ja keskeytettyinä, sitten oppisopimus, sitten toiset opinnot. Bolzplatzkind oli hetki, jolloin etsiminen loppui.
”Kun harrastuksesta tulee ammatti, se on paras mahdollinen tunne. Me futaajat haaveilimme kaikki ammattilaisuudesta. Useimmat meistä eivät päässeet sinne. En minäkään. Mutta tänään voin sanoa, että elätän itseni jalkapallolla. Se on unelma.”
Henoch Förster, perustaja ja toimitusjohtaja, Bolzplatzkind
Logo, jota kukaan ei suunnitellut tarkoituksella
Bolzplatzkindin logo on niin yksinkertainen, että useimmat olettavat sen olleen tarkoituksellinen alusta asti. Ei ollut. Försterin alkuperäinen ajatus oli asetella sana kolmelle riville, Bolz / Platz / Kind, kuin kirjan kanteen. Hänen silloinen tyttöystävänsä sanoi, ettei se toimi. Hän kuunteli.
Sitten tuli sade Berliinissä. Kun 20 minuutin kaatosade yllätti hänet sisäpihalla, hän pujahti lähimpään liikkeeseen, optikkoliikkeeseen, odottamaan sateen loppumista. Myyjä, taiteen ja muotoilun opiskelija, kuunteli hänen brändi-ideaansa ja osoitti ilmeisen asian, jota hän ei ollut huomannut: B:n ja D:n pystyviivat olivat jo valmiiksi kaksi maalitolppaa. ”Käytä B:n ja D:n ulkoreunan viivoja”, hän ehdotti. ”Vedä ne ylös (ne ovat tolpat) ja laita ylärima päälle. Sitten sinulla on maali.”
Hän meni kotiin, nukkui huonosti (”oikeita painajaisia logoista, ei vitsi”) ja piirsi logon seuraavana aamuna. Sanan perässä oleva piste jäi; se oli jo osa logotyyppiä. Nyt sillä on kaksoisrooli: pallo, joka menee maalin ohi. Förster pitää siitä osasta eniten.
”Kolme sadasta luulee, että siinä lukee ’Bolzplatzkino’ ja että se on elokuvateatterin valkokangas. Heistä ei toivottavasti tule asiakkaitani. Futaaja tunnistaa maalin heti, ja pallon, joka tässä tapauksessa menee ohi. Koska Bolzplatzkind ei ole aina täydellinen. Elämä ei ole aina täydellistä.”
Henoch Förster, perustaja ja toimitusjohtaja, Bolzplatzkind
Streetwearia, ei urheiluvaatteita, ja ero on tärkeä
Bolzplatzkindia tekisi mieli kutsua jalkapallobrändiksi ja jättää asia siihen. Förster oikaisee. Vaatteet eivät ole kentälle. Ne ovat streetwearia muuhun viikkoon, siihen osaan elämää, jossa haluat kävellä kahvilaan ja kertoa hiljaa, millainen ihminen olet. ”Kyse on siitä, että kentän ulkopuolella, arjessa, näytät: olen futaaja, olen kotoisin Bolzplatzilta. Olen tietynlainen persoona, ja sitä haluan ilmaista.”
Asiakas on johdonmukainen ja selkeästi rajattu: joku, joka kasvoi pihakentällä, tietää, millaista on pelata sateessa tai mudassa, ja jonka pukeutumisessa on tiettyä Understatementia. Myydyimmät tuotteet ovat mustia, valkoisia ja harmaita. Bolzplatzkind myy myös värikkäitä vaatteita, mutta perustuotteet myyvät kaikkea muuta paremmin joka kausi, minkä Förster tulkitsee melko suoraksi viestiksi siitä, millainen hänen yleisönsä on.
Materiaaleilla on hänelle merkitystä. Reilua kauppaa aina kun mahdollista. Luomupuuvillaa, jos toimittaja sitä tarjoaa. Kierrätettyä polyesteria, jos ei. Omien sanojensa mukaan hän ei ole asiassa ideologinen (hän ei kieltäydy myymästä tuotetta, jota ei saa luomuversiona), mutta valinta on tietoinen. ”Tämä on ollut minulle tärkeää siitä asti, kun perustin brändin vuonna 2015”, hän sanoo. ”Se on osa brändin filosofiaa ja luonnetta.”
Näin brändi oikeasti rakentuu: muiden ihmisten ansiosta
Jotkut perustajat puhuvat yhteisöstä markkinointikanavana. Förster puhuu siitä asiana, joka ylipäätään rakensi brändin. ”Brändiä ei voi rakentaa yksin. Ihmiset sanovat: ’vau, sinä keksit tämän’. Totta kai. Mutta brändin oikeasti kehittää yhteisö. Ilman yhteisöä brändiä ei ole olemassa; sillä ei ole arvoa.”
Hän julkaisee päivittäin, on tehnyt niin kymmenen vuotta, ja rakensi alkuvaiheen yleisönsä jakamalla asiakkaiden kuvia aikana, jolloin kukaan muu ei tehnyt niin. ”Ei ollut väliä, oliko kuva rakeinen. Halusin antaa niille ihmisille näyttämön: tulla nähdyksi Bolzplatzkindinä.” Alkuvaiheen nosteen toi yhteisö, joka juhli itseään; brändi oli linssi.
”Se tuntuu minusta yhä epätodelliselta. Kun joku lähettää minulle kuvan ja sanoo ’otin logosi tatuoinniksi’, tunnen melkein syyllisyyttä. Että mitä sinä olet tehnyt? Nyt olen sinulle velkaa.”
Henoch Förster, perustaja ja toimitusjohtaja, Bolzplatzkind
Kaksi virstanpylvästä kertoi hänelle, että brändi oli noussut valtavirtakulttuuriin. Ensimmäinen oli puhelin täynnä ystävien kuvakaappauksia, kun Daniel Aminati käytti yhtä hänen paidoistaan ProSiebenin TAFF-ohjelmassa. ”Hei, brändisi on Pro7:llä.” Tilauksia tuli samana iltana. Toinen oli hetki, jolloin hän näki Marco Reusin, silloisen BVB:n tähtipelaajan ja Saksan maajoukkuepelaajan, Bolzplatzkind-paidassa. ”Minun oli pakko istua alas. Silmät kostuivat vähän. Etenen virstanpylväs kerrallaan enkä juuri pysähdy juhlimaan. Mutta se oli hetki, jolloin ajattelin: niin, olet saanut jotain aikaan.”
Selkein merkki on se, mitä jotkut asiakkaat ovat tehneet ihollaan. Noin seitsemänkymmentä ihmistä on tatuoinut Bolzplatzkindin logon pysyvästi itseensä. ”Se tuntuu minusta yhä epätodelliselta. Kun joku lähettää minulle kuvan ja sanoo ’otin logosi tatuoinniksi’, tunnen melkein syyllisyyttä. Että mitä sinä olet tehnyt? Nyt olen sinulle velkaa.” Niinä päivinä, kun somen pyörittäminen tuntui sietämättömältä (ja sellaisia päiviä oli, neljännen vuoden tienoilla, jolloin hän harkitsi vakavasti lopettamista), juuri nuo asiakkaat olivat syy, miksi hän ei lopettanut.
Tausta: merkityksetön. Suoritus: kaikki kaikessa.
Jos Bolzplatzkindilla on uskontunnustus, Förster tiivistää sen yhteen lauseeseen: ”Taustalla ei ole väliä, kielellä ei ole väliä, suorituksella on.” Hän tarkoittaa sitä sekä maantieteellisesti että sosiaalisesti. Kenttä ja sen ympärille kuvitellut viivat olivat paikka, jossa maailman ongelmat loppuivat. ”Ei ollut väliä, mistä kukin tuli. Tulitpa rakennustyömaalta tai pankista: jalkapallokentällä kaikki ovat tasavertaisia. Ratkaisevaa on suorituksesi.”
Sama oppi pätee liiketoiminnassa. ”Itsevarmuus, rohkeus ja kestävyys ovat yrittäjyydessä välttämättömiä, eivät vain hyödyllisiä vaan välttämättömiä. Tarvitset tuntumaa markkinoihin ja ihmisiin. Sitten tarvitset rohkeutta, koska epäonnistuminen on mahdollista ensimmäisestä päivästä alkaen, varsinkin jos olet julkisesti esillä somessa. Ja sitten tulee myrskyjä (sanan varsinaisessa merkityksessä, myös paskamyrskyjä), ja niistä on puskettava läpi ja jatkettava itseensä uskomista.”
Kun motivaatio loppuu, Förster sanoo, aukon täyttää vain kurinalaisuus, sama kuri, joka sai hänet palaamaan Bolzplatzille seuraavana päivänä ja sitä seuraavana oppimaan vielä yhden tempun.
”Kurinalaisuus on uskomattoman tärkeää, jopa Bolzplatzilla, niin huolettomalta kuin se kuulostaakin. Sinne on palattava yhä uudelleen, jotta kehittyy ja oppii. Sen voi siirtää yksi yhteen yrittäjyyteen. Tulee hetkiä, jolloin motivaatiota ei ole. Silloin tarvitaan kuria. Jatkat eteenpäin. Uskot itseesi. Se on oikea tie.”
Henoch Förster, perustaja ja toimitusjohtaja, Bolzplatzkind
Fintech postilaatikosta
Tarina siitä, miten Bolzplatzkind siirsi yritystilinsä Vividiin, on Försterin mukaan ”aitoa 90-lukua”. Hänen postiinsa tuli fyysinen kirje: paperia, kirjekuori, koko paketti. Hän avasi sen odottaen roskapostia ja näki tarjouksen 100 €:n liittymisbonuksesta. ”Otan sata euroa, niille on käyttöä”, hän ajatteli. Hän avasi tilin puhelimellaan pian sen jälkeen.
Hänet sai jäämään tuote. ”Sovellus on moderni, digitaalinen, nopea, uskomattoman nopea. Tuntuu kuin Vivid tietäisi jo näkymästä toiseen, minne olen menossa. Asettelu on selkeä. Se on minulle tärkeää: haluan asioiden olevan yksinkertaisia ja mutkattomia. Vivid tekee sen, ja siksi aloitin ja siksi olen pysynyt.”
Toistaiseksi hän käyttää vain yritystiliä. Kirjanpitoon tai veroilmoitukseen hän ei ole vielä perehtynyt, mutta on avoin niiden käyttöönotolle. Jos Bolzplatzkind joskus avaa kivijalkamyymälän, hän voi kuvitella käyttävänsä myös Vividin maksupäätettä. Mitä hän haluaisi parantaa? ”Minulla ei henkilökohtaisesti ole parannusehdotuksia Vivid-sovellukseen, koska olen siihen todella tyytyväinen.”
”Perinteisiin pankkeihin, jotka kaikki tuntevat, en ollut rehellisesti sanottuna tyytyväinen. Ne ovat pölyttyneitä ja kankeita. Vivid on nopea, mutkaton ja moderni. Siksi olen siellä.”
Henoch Förster, perustaja ja toimitusjohtaja, Bolzplatzkind
Hänet vakuuttanut kontrasti on tuttu kaikille, jotka ovat yrittäneet asioida perinteisen pankin kanssa. ”Perinteisiin pankkeihin, jotka kaikki tuntevat, en ollut rehellisesti sanottuna ihan tyytyväinen. Ne ovat pölyttyneitä. Ne ovat kankeita. Haluan nopeaa, mutkatonta ja modernia. Pidän nuorista, raikkaista yrityksistä, jotka kulkevat ajan hermolla, en niistä, jotka ovat yhä jumissa 90-luvulla. Paitsi kirjemarkkinointi: se oli hyvä.”
Hyöty arjessa on konkreettinen. Bolzplatzkind järjestää joskus pikamyyntejä suoraan Instagramissa verkkokaupan ulkopuolella. ”Lähetän asiakkaalle IBAN-numeroni, hän siirtää summan, ja rahat ovat nopeasti Vivid-tilillä. Voin siis lähettää paketin samana päivänä. Se auttaa kauppaa.” Brändille, joka järjestää Instagram-pikamyyntejä lauantai-iltapäivänä, rahan saapumisnopeus ratkaisee, lähteekö paketti tänään vai maanantaina.
Takaisin juurille
Äidin ullakolla pahvilaatikot ovat nyt poissa. Bolzplatzkindilla on oma pääkonttori, oma varasto ja oma tiimi. Förster palaa silti tänne, kun haluaa muistella. ”Olen yllättynyt siitä, kuinka paljon tilaa täällä on, koska silloin se oli täynnä. Täynnä pahvilaatikoita, kymmeniä. Raivasin tieni niiden läpi, pakkasin paketit ja vein ne viidensadan metrin päähän postiin. Osa oli pinottu kymmenen korkuisiksi pinoiksi; joskus ne kaatuivat. Tänne palaaminen on hurjaa. Tunnen vieläkin sen tuoksun. Muistot nousevat pintaan. Saan kylmiä väreitä.”
Kymmenen vuotta sateisen sunnuntain sanasta logoon, jonka ihmiset ottavat ihoonsa. Pallo menee yhä maalin ohi. Tarkoituksella.
