Sokeriton, alusta asti itse: näin Alexandra Pocol rakensi Simply Keton

Kun Alexandra Pocol avasi kahvilansa ovet Berliinissä, ensimmäiset ketogeenista ruokavaliota noudattavat asiakkaat olivat ainoat sellaiset, jotka hän oli koskaan tavannut oikeassa elämässä. ”Olimme täysiä avaruusolentoja”, hän sanoo. ”Muuten kaikki pitivät minua hulluna.” Saksassa ei silloin ollut juuri mitään vastaavaa. Vuosikymmen myöhemmin kahvilasta on tullut Simply Keto: ilman ulkopuolista rahoitusta toimiva noin kolmenkymmenen hengen verkkoliiketoiminta, noin seitsemänkymmentä omaa tuotetta ja yhteisö, joka matkustaa maan halki ostamaan sokeritonta kakkua.

Se on juuri sellainen tarina, jota Vivid haluaa kertoa. Yrittäjä, joka ei voinut lopettaa rakentamista, oppi päästämään irti kasvaakseen ja huomasi kaikkein epävarmimmalla hetkellä, että lähes sattumalta valitsemansa talouden työkalu oli se, joka pysyi pystyssä.

Käännynnäinen

Alexandra Pocol ei lähtenyt myymään ketoa. Hän oli omien sanojensa mukaan uskovan vastakohta. ”Olin silloin runsaasti hiilihydraatteja syövä vegaani, ja ajattelin, että rasva on yleisesti pahasta ja hiilihydraatit uskomattoman tärkeitä”, hän sanoo. Käänne tuli silloisen kumppanin kautta. Tämä yrittäjä, jolla ei ollut aikaa miettiä ruokaa, tuli eräänä päivänä kotiin ja ilmoitti luopuvansa hiilihydraateista kokonaan, ja söi sen jälkeen samoja viittä asiaa joka päivä. Huolissaan siitä, että tämä vahingoittaa itseään, Pocol alkoi tutkia asiaa ja kokosi viikoittain tietolehtisen, jota kumppani luki viikonloppuisin: mitä keto on, miksi se on hyvä, mikä voi mennä pieleen.

Kolmen viikon oman tutkimuksen jälkeen jokin muuttui. ”Se kuulosti ratkaisulta kaikkiin ongelmiini”, hän sanoo: iltapäivän energiaromahduksiin, heikkoon vastustuskykyyn ja allergioihin, joita hän oli pitänyt normaaleina ”supertervellisellä” ihmisellä. Kolmen kuukauden tietolehtisten jälkeen hän kokeili itse. Tulokset olivat nopeita ja henkilökohtaisia. Allergiat katosivat, iltapäiväunia ei enää tarvittu, ja uni ja ruoansulatus paranivat. Kun hänen isänsäkin muutti ruokavaliotaan, hän sai pois kiloja, joita ei ollut koskaan aiemmin onnistunut pudottamaan, eikä hänen mukaansa enää tarvinnut astmasuihketta tai diabeteslääkitystään.

Siinä hetkessä vegaanista tuli perustaja. ”Ajattelin, että okei, vau, keto on vastaus”, hän sanoo. ”Ja sitten perustin hyvin spontaanisti ja impulsiivisesti kahvilan, koska halusin tehdä jotain.”

Mahdottoman myyminen

Hän ei halunnut klinikkaa eikä luentoa. Hän oli harkinnut ravitsemusneuvojaksi ryhtymistä ja hylännyt ajatuksen. ”Halusin näyttää ihmisille, että voi syödä kakkua ja muuta sellaista, vain ilman sokeria”, hän sanoo. ”Että voi syödä terveellisesti luopumatta kaikesta, koska se ei ole kestävää. Kenellekään. Kukaan ei halua luopua kaikesta koko loppuelämäkseen.”

Kahvila oli hänen mukaansa maailman ensimmäinen täysin ketogeeninen liike. Ihmiset tekivät sinne pyhiinvaelluksia suoraan lentokentältä; jotkut vuokrasivat huoneen läheltä vain syödäkseen siellä aamiaista. Sitten asiakkaat alkoivat pyytää lisää: leivontasekoituksia ja leivonnaisia, joita voisi syödä kotona, koska he eivät voineet tulla Hampurista joka viikko. Niinpä Simply Ketosta tuli kahvilan lisäksi kauppa, ja Pocolista tuli yhden naisen tuotantolinja. ”Toimimme ilman ulkopuolista rahoitusta, meillä ei ole ulkopuolista pääomaa”, hän sanoo. ”Leivoin päivällä kahvilaan, seisoin koko päivän kahvilassa ja leivoin sitten öisin verkkokauppaan.” Aamuyöllä ennen avaamista tiimi, Robert, hän itse ja kaksi osa-aikaista, pakkasi paketit.

Kunnianhimo oli jo silloin suurempi kuin leipomo. Nykyään yrityksellä on noin seitsemänkymmentä omaa tuotetta kolmansien osapuolten tuotteiden rinnalla. ”Meiltä saa melkein kaiken”, hän sanoo. ”Se oli tavoite alusta asti: olla eräänlainen ketotuotteiden kauppapaikka.”

Irti päästämisen oppiminen

Kasvun vaikein oppitunti oli Pocolin mukaan se, ettei hän enää voinut tehdä kaikkea itse. Hän muistaa menneensä yöllä oman työnsä jälkeen tuotantoon yrittäen auttaa ja nähneensä seuraavana päivänä, ettei sillä ollut mitään vaikutusta, ”pisara meressä”. Nyt hän vastaa noin kolmestakymmenestä ihmisestä ja on siirtynyt leipomisesta, lähettämisestä, sisällöntuotannosta ja reseptien kehittämisestä yrityksen johtamiseen ja markkinoinnin vetämiseen, ja muu tapahtuu yhä enemmän ilman häntä.

”Ilman irti päästämistä, delegointia ja luovuttamista ei voi kasvaa, koska en yksinkertaisesti pysty tekemään kaikkea, mitä tarvitaan”, hän sanoo. Vivahde, jota hän korostaa, on ajoitus. Alussa, ennen kuin vahvan rekrytoinnin erottaa heikosta, ohjaksista pidetään tiukasti kiinni; jos luovuttaa liian aikaisin jollekulle, josta ei ole varma, laatu voi kärsiä. Mutta kun löytää aidosti erinomaisia ihmisiä, ja ero näkyy hänen mukaansa nopeasti, tilanne kääntyy. ”Silloin on hyvin tärkeää antaa heille nopeasti paljon vastuuta eikä mikromanageroida heitä. Hyvät työntekijät haluavat kantaa vastuuta. He haluavat tehdä työnsä.”

Lähin esimerkki on Luisa, nykyään yrityksen operatiivinen johtaja ja Pocolin mukaan hänen paras ystävänsä. Ystävyys kasvoi yhteistyöstä eikä toisin päin. Luisa tuli ensimmäisen kerran palkattomaksi vapaaehtoiseksi messuille, kun Simply Ketolla ei ollut rahaa henkilöstöön, ja teki Pocolin muistikuvan mukaan töitä kuin huippuosaaja ensimmäisestä päivästä alkaen. Pocolilta kesti vuoden kerätä rohkeutta pyytää häntä mukaan. ”Luisa on sveitsiläinen linkkuveitseni. Hän tekee kaiken”, hän sanoo. ”Voin laittaa hänet mihin tahansa. Ilman Luisaa haluaisin rehellisesti sanottuna sulkea koko paikan.” Hänen ympärillään on laajempi tiimi, johon kuuluu Lea, joka kehittää brändin sokerittomat, ketogeeniset ja gluteenittomat reseptit ja niitä kantavan sisällön.

Luisa on sveitsiläinen linkkuveitseni. Hän tekee kaiken. Ilman Luisaa haluaisin rehellisesti sanottuna sulkea koko paikan.

Alexandra Pocol, perustaja, Simply Keto

Stressitesti

Yrityksen rakentaminen rakastamansa ihmisen kanssa on Pocolin mukaan suoraan sanottuna stressitesti, josta jokainen suhde ei selviä. Hän on menettänyt sen takia ystävyyksiä. Hän ei hänen mukaansa enää perustaisi yritystä kumppanin kanssa. ”Ette koskaan saa taukoa toisistanne; teette koko ajan töitä yhdessä, ja sitten menette vielä yhdessä kotiin.” Silti hän on iloinen, että teki niin. Hänen entinen liikekumppaninsa Robert on sittemmin jättänyt yrityksen tehdäkseen elämässään jotain muuta, ja he ovat yhä ystäviä; Robert auttaa häntä yhä pitämään yrityksen pystyssä. ”Erosimme täysin hyvissä väleissä”, hän sanoo.

Pohjakosketus tuli, kun Robert kertoi haluavansa lähteä. ”Oli hetki, jolloin ajattelin todella heittäväni kaiken sikseen, koska en koskaan halunnut tehdä tätä ilman häntä”, hän sanoo. ”Itkin joka ilta viikkojen ajan.” Mukana hänet piti tiimi. Luisa sanoi, ettei hän ole yksin; hän huomasi, ettei ympärillä olevilla kolmellakymmenellä ihmisellä ollut lainkaan hänen pelkoaan. ”He luottivat minuun täysin”, hän sanoo. ”Olin rakentanut tänne itselleni pienen kuplan ihmisistä, joista aidosti pidän. Se on oikeastaan vähän kuin perhe. Ja siksi luovuttaminen ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto.”

Hänen neuvonsa niille, jotka harkitsevat yrityksen perustamista ystävien kanssa, ei ole varoitus eikä kannustus. Valitse hyvin huolellisesti, hän sanoo, ja punnitse etukäteen, osaako toinen käsitellä ristiriitoja, koska ristiriitoja tulee aina. Suhteet, jotka niiden alla katkeavat, eivät hänen mukaansa luultavasti olleet säilyttämisen arvoisia. ”Se on pohjimmiltaan pikakelauspainike. Se näyttää nopeammin, kuka oikeasti sopii ja kuka ei.” Itse ristiriitoihin hänellä on yksinkertainen menetelmä: rauhoita ensin itsesi, nuku yön yli ja ota asia sitten esiin rakentavasti. ”Älä niele sitä. Kaikesta nielemästäsi tulee myöhemmin paljon suurempi draama.”

Asia, josta kukaan ei varoita

Ensimmäisten kolmen vuoden aikana Pocolilla ei ollut lainkaan lomaa, ja hän teki töitä kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa. Koko matkan suurin yllätys oli hänen mukaansa yksinkertaisesti se, kuinka paljon työtä siinä olisi. Hän oli kuullut siitä, mutta useimpien ensikertalaisten perustajien tavoin olettanut hiljaa, ettei se koskisi häntä. ”Olin usein kuullut, ettei yritystä pidä perustaa vain perustamisen vuoksi”, hän sanoo, ”vaan vain, jos ei voi muuta, jos on aivan pakko. Allekirjoittaisin sen nyt sataprosenttisesti.”

Hän ei romantisoi sitä, ja hän varoittaa muitakin tekemästä niin. Intohimoprojektin ja liiketoiminnan ero on hänen mukaansa se, ettei sitä voi enää tehdä vain silloin, kun huvittaa. ”Se on kuin lapsi. Se tarvitsee hoivaa silloin, kun se tarvitsee hoivaa, ei silloin, kun sinua huvittaa.”

Yritys on kuin lapsi. Se tarvitsee hoivaa silloin, kun se tarvitsee hoivaa, ei silloin, kun sinua huvittaa.

Alexandra Pocol, perustaja, Simply Keto

Hän sulki kahvilan koronan aikana, kun verkkokauppa kasvoi niin nopeasti, että kivijalkaliiketoiminta jakoi huomion kahtia. Päätös oli vaikea ja kaupallisesti oikea. Kasvu on ollut hellittämätöntä: ensimmäisten kuuden vuoden aikana yritys kaksinkertaistui hänen mukaansa joka vuosi, ja tärkeänä moottorina olivat sosiaalinen media ja jonkin aikaa noin kahden viikon välein lanseerattu uusi tuote. Nykyään yritys toimii tiilirakennusten ryppäässä Berliinin saarella, paikassa, jonka Pocol huomasi pyöräillessään ja josta hän ei suostunut päästämään irti.

Tili, joka pysyi pystyssä

Pocol myöntää, ettei hän ole ihminen, joka nauttii ”pankkiasioista”. Vivid muutti sen. ”Se on niin hyvin jäsennelty, että ymmärrät koko kassavirtasi hyvin nopeasti”, hän sanoo. ”Kaiken voi merkitä kauniisti, ja silloin näkee todella, mihin rahat virtaavat, mitä on tulossa seuraavaksi ja mitä on vielä avoinna.” Ilman ulkopuolista rahoitusta toimivalle yritykselle, joka on aina toiminut tiukalla budjetilla, tämä selkeys ei ole kosmetiikkaa. Sen avulla hän pitää likviditeetin näkyvissä, suunnittelee eteenpäin ja selvittää, mistä voi säästää.

Hänet voitti puolelleen vähemmän yksittäinen ominaisuus kuin käyttökokemus. Sovellus muutti askareen, jota hän oli aina vältellyt, asiaksi, jonka hän haluaa aktiivisesti avata, ja yrittäjälle, joka pyörittää kevyttä liiketoimintaa yksin, tämä tapa maksaa itsensä takaisin yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla: hän tietää aina, missä mennään.

Hän on niin vakuuttunut, että se kuuluu hänen tulevaisuudensuunnitelmiinsa. Jos hän joskus avaa uuden myymälän, ja pop-up-kahvila on hänen myöntämänsä mukaan yhä sydämen projekti, hän käyttäisi Vividin maksujärjestelmää epäröimättä. ”Olen supertyytyväinen sovellukseen”, hän sanoo. ”En voi kuvitella, että se olisi mitään muuta kuin yhtä hyvä.”

Naiselle, joka joskus piti rasvaa vihollisena ja rakensi yrityksen muuttamalla omaa mieltään, tämä voi olla kaikkein osuvin suositus: työkalu, johon hän ei suunnitellut tukeutuvansa ja jonka hän valitsi vaiston varassa, osoittautui juuri siksi, mitä yritys tarvitsi, kun kaikki muu oli pysähtynyt.